Olen halunnut ryhtyä kirjoittamaan blogia jo pitkän aikaa, mutta jokin asia on ollut siinä vain tuhottoman vaikeaa. Esteenä aloitukselle on ollut ylitsepääsemättömät päätökset esimerkiksi kielen osalta - asun Tanskassa ja pärjään arkielämässani suurimmaksi osaksi englannin kielellä ja noin puolet ystävistäni, mukaan lukien poikaystäväni, eivät osaa suomea. Toisaalta olisi tärkeää että englantia osaamattomat vanhempani pystyisivät ymmärtämään kirjoituksiani ja kuulemaan elämästäni täällä kaukana. En ole myöskään osannut päättää kenelle blogiani kirjoitan: itselleni, perheelleni, kavereilleni vai koko maailman samanhenkisille ihmisille? Kirjoitanko kaikki noloimmat juttuni vai pysynkö asialinjoilla vain tietyissä teemoissa?
Viime päivinä olen ymmärtänyt että suurin ongelmani ei ole niinkään mikään yllämainituista vaan este aloittamiselle on vain loputon perfektionismini, joka kuristaa niin ettei toisinaan anna minun päästä missään alkua pidemmälle, ja joka pahimmassa tapauksessa jäädyttää minut paikalleen estäen yrittämästä tehdä mistään haaveistani totta. Pelkoni epäonnistua voittaa liian usein erityisesti tilanteissa, joissa minun pitäisi nousta ylös ja sanoa sanottavani. Entäs jos en muotoile asiaani oikein, entäs jos kaikki eivät olekaan samaa mieltä tai jos joku ei tykkää? Jotenkin blogihaasteestanihan tulee eläväisesti mieleen koulun kuvaamataidon tunnit: edessä on tyhjä paperi ja voisin luonnostella taideteoksen ideaa, värejä ja toteutustapaa tuomiopäivään saakka, jotta siitä tulisi juuri sellainen kuin opettaja tykkää. Tai sitten voin vain heittäytyä ja ruveta räpeltämään, kokeilla kaikkia hurjimpia värejä ja tyylejä ja katsoa sitten mitä sieltä tulee. Niinhän minä haluan elääkin; itseäni toteuttaen enkä muita varten hyssytellen ja täydellistä esittäen. Siksi päätin avata jälleen tyhjän blogini ja heittäytyä. Otan syvän huokauksen, valitsen itselle sopivimman työvälineen eli äidinkieleni suomen ja rupean räpeltämään. Noin, ensimmäinen blogiteksti tehty. Tästä on niin paljon vähemmän pelottavaa jatkaa.
No comments:
Post a Comment