Kanivauvoja ja lihakeskusteluja

Meillä oli eilen kylässä Stefanin perhettä. Sen perheen vierailut venyvät aina helposti kahdeksan tuntisiksi, eikä eilinen ollut mikään poikkeus. Poikkeavan siitä teki se, että sen sijaan että pälätettäisiin politiikasta ruokalautasten ja viinitöniköiden ääressä koko päivän, niin ainakin osa lähti ulos talkoohommiin korjaamaan meidän uroskanin häkkiä. Nyt mulla on hyvä mieli siitä että kaikilla kaneilla on hyvät oltavat.  Meille on nimittäin tullut nelisen päivää sitten perheenlisäystä! Voi mita nöpöjä ne onkaan! Alunperin kymmenen kanin pienokaista, joista tällä hetkellä on kehdeksan elossa. Ne on kaikki kahdeksan emon karvasta ja oljesta tekemässä kasassa, joka kauempaa katsottaessa näyttää ihan yksittäiseltä elävältä organismilta.

Mulla on kieltämättä mennyt vähän aikaa sulatella tota Stefanin parin kuukauden takaista kanien hankintaa ja osalle kavereista oon jättänyt kokonaan asiasta kertomatta. Nimittäin ruuaksihan nämä kanit on menossa Stefanin, eli meidän talouden ainoan karnivorin, lihan tarpeen tyydyttämiseksi. Eilen Stefanin sukulaiset kauhistelivat kun Stefan halusi tarjota maistiaisia sen kanipadasta ja osa kieltäytyi maistamasta. “Voi ällötys, ei ihania kaneja” ja “Ei ihme että Mervi on kasvissyöjä kun sä tollasia kokkailet!”. Mun oli pakko ruveta puolustamaan Stefanin kaninlihaharrastusta. Sanoin, että jos Vilja haluaa ruveta joku päivä syömään lihaa, niin se saa mieluiten aloittaa meidän kaneista. Silloin sentään tietää, että niillä on ollut kohtuullinen elämä ja nopea kivuton kuolema lihateollisuuden tuotantoeläimiin verrattuna, ja tiedän ettei niitä ole pumpattu antibiooteilla. Meidän kaneja ei myöskään ole geenimuunneltu niin, etta ne eivät pysty enää itse lisääntymään tai kannattelemaan omaa painoansa. Vaikka en olekaan saanut Stefania käännytettyä kasvissyöntiin, enkä varmaan ikinä saakaan, niin mä olen kuitenkin jokseenkin ylpeä siitä, että se kasvattaa ja teurastaa itse oman lihansa. Vilja saa itse valita kasvissyönnin ja lihansyönnin väliltä, mutta mulla ei ole aikomuksena salata Viljalta sitä tosiasiaa että liha tulee söpöistä, älykkäistä eläimistä, oli se mitä lihaa tahansa, ja että lihan syömiseen liittyy aina tietty moraalinen ongelma. Keskustelu päättyi siihen, että kovaäänisin kanien kohtaloa voivotellut henkilö totesi, “kyllä mäkin olisin kasvissyöjä, jos en rakastaisi niin paljon possupaistia” (tanskaksi flæskesteg, joka tuntuu kuuluvan jokaiseen vähänkin juhlalliseen ateriaan Tanskassa). Mun piti kaivaa tänään esiin mun Eläinten syömisestä-kirjasta muistiin kirjoittamani kohta, joka mun mielestä vaan sopii niin hyvin kerrottavaksi ihmisille, jotka laittavat oman makuelämyksensä eläinten kärsimyksen edelle. 

“Miksi maku-aistimme on vapautettu seuraamaan niitä samoja eettisiä sääntöjä, jotka sääntelevät myös muita aistejamme? Miksi seksin puutteessa oleva henkilö ei saa raiskata eläintä samalla tavalla kuin nälkäinen voi sen tappaa ja syödä? Entä miten tuomitsiset henkilön joka vahingoittaa eläintä taiteen nimissä, koska se visuaalisesti kiehtovaa.? Yritä kuvitella mielessäsi mikä tahansa muu aisti kuin maku, joka oikeuttaa sen mitä me teemme tuotantoeläimillemme maku-aistimuksen vuoksi”.

Pahoittelen, että tää teksti loppuu nyt vähän karusti, mutta ehkä kanivauvojen kuvista jää päällimmäiseksi kuitenkin hyvä mieli. Onhan ne vaan niin söpöjä :)